Manchester Unitedin historia – vuodet 2000-09
Manchester Unitedin 2000-luku käynnistyi Valioliigan mestaruudella. Unitedin ongelmaksi vuosikymmenen alussa muodostui maalivahtilegenda Peter Schmeichelin korvaajan löytäminen. Useampi maalivahti kävi kokeilemassa onneaan, kunnes Ranskan maajoukkuevahti Fabien Barthez liittyi Unitedin riveihin heinäkuussa vuonna 2000.
United voitti Barthezin avulla kolmannen perättäisen Valioliiga-mestaruuden kaudella 2000-01. Sir Alex Fergusonista tuli ensimmäinen manageri englantilaisessa jalkapallossa, joka on tehnyt hattutempun perättäisissä mestaruuksissa. Samalla kaudella Fergusonin ura Unitedin peräsimessä oli tulla päätökseen…
Ferguson ja Unitedin seurajohto ajautuivat riitoihin, jonka myötä managerilegenda uhkasi jättää seuran sopimuksen päättyessä. Ferguson sai kuitenkin sovittua riitansa seurajohdon kanssa ja pyörsi samalla eläköitymispäätöksensä. Tuo päätös oli Unitedin kannalta parasta, mitä seuralle pystyi tapahtumaan.
Kesällä 2002 Ferguson teki massiivisen hankinnan, kun Rio Ferdinand liittyi Unitediin 30 miljoonan punnan siirtokorvauksella Leedsin riveistä. Ferdinand toi puolustukseen sitä varmuutta, joka oli puuttunut Jaap Stamin siirryttyä Lazion riveihin. Ferdinand voitti heti ensimmäisellä United-kaudellaan Valioliigan mestaruuden.
Englannin jalkapalloliitto järjesti syyskuussa 2003 normaalin dopingtestin, josta Ferdinand jättäytyi kuitenkin pois. Omien sanojensa mukaan Ferdinand unohti testin muuttokiireiden keskellä, mutta FA oli ankara ja antoi Ferdinandille kahdeksan kuukauden pelikiellon. Puolustajan poissaolo näkyi Unitedin esityksissä ja liigamestaruus valui käsistä. United sai lohtua FA Cupin voiton myötä.
Samalla kaudella Unitedin riveihin siirtyi Cristiano Ronaldo – yksi tämän hetken maailman parhaista jalkapalloilijoista. “CR7” onnistui vakuuttamaan United-johdon harjoitusottelussa ja taidokkaasta pelaajasta tuli ensimmäinen portugalilaispelaaja Unitedin historiassa.
Kaudella 2006-07 United pääsi nostamaan jälleen Valioliigan voittopystiä kuuden pisteen erolla Chelseaan nähden. Kausi oli ikimuistoinen Cristiano Ronaldolle, joka pokkasi kauden suorituksistaan 13 eri palkintoa – kirkkaimpina Pelaajayhdistyksen vuoden pelaajan sekä vuoden nuoren pelaajan pystit.
Seuraava kausi oli portugalilaistaiturille entistäkin kautta parempi. CR7 paukutti kaudella peräti 42 maalia ja siivitti Unitedin jälleen Valioliigan mestariksi. United vahvisti joukkuettaan kesällä merkittävästi Owen Hargreavesin, Carlos Tevezin, Andersonin ja Nanin liityttyä seuraan. 10 päivän päästä Valioliiga-mestaruuden varmistumisesta United kohtasi Chelsean Mestarien liigan finaalissa Moskovan illassa. Rangaistuslaukauskilpailuun edennyt finaali ratkesi Edwin van der Sarin torjuttua Nicholas Anelkan laukauksen. United nappasi himotuimman seurajoukkuepystin kolmannen kerttan seuran historiassa.
Kaudella 2008-09 United otti historiansa 18. Englannin liigan mestaruuden. Samalla kaudella United voitti myös Community Shieldin, Fifan seurajoukkueiden maailmanmestaruuden sekä Liigacupin. Ben Foster oli Unitedin sankari Liigacupin finaalissa Tottenhamia vastaan, kun veräjänvartija siivitti joukkueensa voittoon rangaistuslaukauskilpailussa.